Epäasiallinen verkkokeskustelu on ongelma, ja monivuotinen tutkimushanke ratkoi sitä tunnepsykologian näkökulmasta. Työskentelin hankkeessa suunnittelijana ja väitöskirjatutkijana. Kerron nyt avainkohtia korostaen millainen monivaiheinen prosessi johti tämän videoprototyypin esittelyyn.

Tehtäväni

Tutkimushankkeessa tehtäväni oli tutkia spekulatiivisen ja kriittisen suunnittelun keinoin mahdollisia käyttöliittymäratkaisuja epäasialliseen uutiskommentointiin puuttumiseksi. Tarkemmin, sellaisia, jotka puuttuisivat epäasialliseen uutiskommentointiin tukemalla käyttäjän tunnesäätelyä. Ideoideni tuli olla psykologien mielestä lupaavia, ja toimia keskustelun herättäjinä käyttäjätutkimuksessa. Syy tähän oli se, että epäasialliseen kommentointiin puuttumisen mahdollisuuksista ja riskeistä ei tiedetty juuri mitään, ja tästä haluttiin tietoa niin journalisteilta kuin uutiskommentoijilta.

Ideointi ja ideoiden valinta jatkokehitykseen

Aloitin luonnostelemalla noin 60 ideaa paperille ja keskustelemalla niistä esimieheni, käyttäjäkeskeisen suunnittelun professori Thomas Olssonin sekä tutkijatohtori Heli Väätäjän kanssa.

Arvioin kaikki ideani toteutettavuuden, uutuuden ja haastavuuden perusteella ja hylkäsin noin 20 ideaa. Jäljelle jääneistä 40 ideasta 19 osoittautui lupaaviksi, kuten virtuaalinen yleisö verkko-uutiskommentoijalle. Laadin näistä tarkemmat rautalankakuvat Balsamiqilla ja esittelin ideat tutkimustiimille, johon kuului edellämainitut sekä kolme psykologia ja tietotekniikan asiantuntija. Psykologit antoivat palautetta, että jotkin ideat sisälsivät liikaa pelillisiä elementtejä tai olivat epäselviä. Yleisö-ideasta psykologit totesivat, että se voisi hyvin konkreettisesti havainnollistaa tunteita, joita teksti voi herättää, ja pitivät ideaa lupaavana.

Huomioin psykologien antaman palautteen, ja valitsin rautalankakuvien joukosta yleisö-idean ja 5 muuta mielestäni parasta ideaa ja pidin niistä esityksen Rajapinta Ry:n journalistien ja mediatutkijoiden tapaamisessa. Pyysin noin kahdenkymmenen hengen yleisöltä palautetta ideoista lyhyellä lomakkeella. Journalistien ja mediatutkijoiden palautteen perusteella virtuaalinen yleisö vaikutti lupaavalta ja keskustelua herättävältä, ja se sopisi näin ollen tutkittavien ihmisten sanaisten arkkujen avaamiseen.

Rautalankakuvat osana haastattelututkimusta

Valitsemani 6 rautalankakuvaa uutiskommentointiin puuttumisen ratkaisuista olivat osa 10 suomalaisen kokeneen journalistin haastattelua. Haastateltavia pyydettiin ajattelemaan ääneen heille esiteltyjä ideoita, niiden toteuttamiskelpoisuuden ym. osalta. Tulokset julkaistiin tutkimusalan lippulaivakonferenssissa CHI:ssa.

Haastatteluista selvisi muun muassa, että idea virtuaalisesta yleisöstä uutiskommentoijalle oli kokeneista journalisteista arveluttava, mutta järkeenkäypä. Niinpä katsoin sen lisätutkimuksen arvoiseksi ja suunnittelin labrakokeita prototyypeillä.

Koronavirus ja verkkokysely ideoihin

Koronavirus rajoitusten osuessa kaikki labrakoe suunnitelmat piti perua, ja koska oli vielä liian aikaista testata ideoita livenä verkossa, tutkimus ideoihin oli tehtävä kyselyluontoisena. Toteutin kollegoideni tukemana kansainvälisen kyselytutkimuksen verkkouutisten kommentoijille koskien ehdottamiani tapoja puuttua epäasialliseen kirjoitteluun. Tein kahdeksasta ideasta, mukaan lukien yleisö ideasta, hienomman näköiset versiot AdobeXD:llä ja rakensin niille havainnollistavat kuvatarinat kyselyä varten.

Suunnittelemassani kyselyssä jokainen vastaaja arvioi kaksi satunnaisesti valittua ideaa ja tämän jälkeen vastaaja valitsi sekä perusteli, kumpi on parempi. Tämä asetelma tuotti kahdenlaista tietoa: mitkä ehdotetuista ideoista koettiin toisia paremmiksi (määrällinen tulos) sekä mihin kaikkiin asioihin kiinnitettiin huomiota arvioinneissa (laadullinen tulos). Laadulliset tulokset julkaistiin korkeatasoisessa BIT journaalissa ja määrälliset kotimaisessa, keskitasoisessa Academic MindTrek konferenssissa.

(Oheisessa kuvassa määrälliset tulokset. Viivat ja tähti merkitsevät merkittäviä eroja. Yksi tähti merkitsee, että on 95 % todennäköisyys, että ero on merkittävä. Kaksi tähteä 99 % ja kolme 99,9 %).

Määrällisten tulosten perusteella idea virtuaalisesta yleisöstä arvioitiin vähemmän tehokkaaksi parantamaan epäasiallisen kirjoittajan käytöstä kuin moni muu ehdotetuista ideoista (ks. oheisen kuvan vasen puoli). Yleisö-idea arvioitiin myös epäasiallisemmaksi kuin moni muu ideoista, joskin suurin osa vastaajista ei pitänyt sitä erityisen epäsoveliaana (ks. oheisen kuvan oikea puoli).

Laadullisesti kävi puolestaan ilmi, että palautteen antaminen kommentoijalle hänen kirjoittamisestaan virtuaalisen yleisön avulla voisi saada kommentoijan tuntemaan olonsa ahdistuneeksi tai ärsyyntyneeksi. Esimerkiksi, eräs totesi: "En halua tietää että minut arvioidaan ennen kuin kommentti edes julkaistaan." Toisaalta monet mainitsivat, että he pitäisivät palautetta hyödyllisenä kirjoittaessaan.

Kyselyn ristiriitaisten tulosten perusteella päätin tehdä virtuaaliyleisöstä version, jossa yleisö ponnahtaisi esiin vasta kun käyttäjä painaa "lähetä" epäasialliselle kommentille.

Toinen verkkokysely

Toteutin toisen kansainvälisen verkkokyselyn uutiskommentoijille, johon laitoin arvioitavaksi uuden version yleisö-ideasta ja sille verrokiksi tavallisen tylsän 'palaute ikkunan' (ks. oheinen kuva ”text-based alert”). Kyselyssä oli muuttujana myös se, miten paljon ohjetekstiä palautteessa kirjoittajalle annettiin (ks. oheinen kuva ”More1, More2, Less”).

Kyselyn tulosten perusteella epäasiallista kommenttia lähetettäessä esiin ponnahtava yleisö ei ole käyttäjistä sen ärsyttävämpi kuin pelkkä tekstilaatikkokaan (ks. oheisen kuvan vasen puoli). Se ei myös eroa merkitsevästi siinä, miten todennäköisesti sen uskotaan muuttavan kirjoittajan käytöstä positiiviseen suuntaan (ks. oheisen kuvan oikea puoli).

Lisäksi kyselystä selvisi, että oleellista siinä, uskotaanko huomautuksen toimivan vai ei, on se, miten täsmällistä informaatiota huomautus sisältää. Epämääräinen huomautus "kommentissasi saattaa olla säätämisen tarvetta" ei vastaajien mielestä toimisi niin hyvin kuin huomautus "näin yleisö saattaisi reagoida kommenttiin", jossa on mukana virtuaalinen yleisö.

Idea virtuaalisesta yleisöstä näytti siis edelleen mahdolliselta.

Videoproto AdobeXD:llä

Tutkimushankkeen jälkeen tein yleisö idean valvovasta versiosta videoproton, koska minua kiinnosti miten kirjoittajaa jatkuvasti seuraava yleisö idea voisi käytännössä toimia. Videoprotoilulla pystyin kokeilemaan millainen yleisön eleiden muuttuminen olisi sopivaa. Esimerkiksi havaitsin tätä kautta, että käsien taputus tai muu nopea liike ärsyttäisi minua kirjoittajana. Halusin myös näyttää protolla osaamistani portfoliossa.

Lisäsin videoprotoon viittauksen kuvitteelliseen ”VirneGPT” tekoälymalliin, sillä nykyiset tekoälyt pystyvät helposti simuloimaan yleisön ja eri persoonien mahdollisia tunnereaktioita. Vielä on toki paljon kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia, kuten, ”onko yleisön graafisella tyylillä paljoa merkitystä – esim. tekoäly loisi realistisiakin kasvoja?”, ”onko sillä merkitystä, miten tarkka tunnereaktioiden simulointi on?” ja ”olisiko suhteellisen paljon ruututilaa vievä virtuaaliyleisö toimiva käytännössä vai ei?”

Tässä kurssityössä minä ja kaksi muuta suunnittelimme lisätyn todellisuuden sisällön lisäämistä aikakausilehtiin. Työssä oli ideointi, käyttäjätutkimus ja protoilu vaiheet. Kaikki tehtiin yhdessä.

1. Alkuidean kuvaus

Autolehtien artikkeleissa on paljon kuvia, mutta toisin kuin normaalissa autolehdessä, tässä lukija voi saada eri näkökulmia autoon katsellessaan autoa 3D-lisätyn todellisuuden avulla. Lukija voi tutkia autoa omista näkökulmistaan ja tallentaa huomionsa muille lukijoille katsottavaksi. Lukija on näin periaatteessa osa artikkelia, oppinut enemmän autoista ja ehkä jopa lisännyt artikkelin arvoa.

2. Teimme aikakauslehtien ymmärrettävyydestä ja lisätyn todellisuuden sisällön kiinnostuksesta verkkokyselyt

3. Luonnosteluvaihe

Kun olimme analysoineet ja tiivistäneet tekemiemme kyselyiden tulokset ja vahvistaneet käyttökokemustavoitteemme, aloimme piirtämään luonnoksia. Ensimmäisessä luonnostelukierroksessa piirsimme kahdeksan erilaista nopeaa luonnosta siitä, miltä design voisi näyttää, miten ongelmat voitaisiin ratkaista ja tavoitteet saavuttaa.

Toisessa luonnostelukierroksessa piirsimme vähintään seitsemän erilaista luonnosta pohjautuen keskusteluihimme ensimmäisellä kierroksella tehdyistä luonnoksista. Piirsimme nämä luonnokset tulostettujen älypuhelimen kokoisten suorakulmioiden päälle.

Luonnokset alkavat perusidealla aloitusnäytöstä, jonka jälkeen on opetusnäyttö ensimmäistä kertaa käyttäjille, ja sitten monisisältönäyttö, joka näyttää lyhyesti kaikki nykyisen artikkelin lisäsisällöt. Loput näytöt ovat sisältönäyttöjä, kuten keskustelualue näytöt ja kuvakirjastonäytöt, joihin käyttäjä siirtyisi monisisältönäytöstä.

Muutaman ensimmäisen luonnoksen jälkeen toisella kierroksella tajusimme, että sovelluksen käyttö olisi todennäköisesti parasta, kun laite olisi asetettu lehden viereen ja vaakasuuntaan (päinvastoin kuin miten sitä yleensä pidetään kädessä). Tämä johti myös ajatukseen siitä, että laite voisi havaita sivun kääntymisen älypuhelimen antureiden, kuten mikrofonin, avulla, jotka olisivat nyt sijoitettuina lehden sivujen päihin.

4. Kirjoitimme ja piirsimme sovelluksen käyttöpolun ja miten sen ja lehden kanssa toimitaan

5. Käytimme MarvelApp:ia ja Photoshop:ia prototyypin tekoon

6. Teimme esittelyvideon